Salilla 'räjähdysvaara' sunnuntaina!
6.2.2009
Miesten ykkössarjan viimeinen kotipeli tällä kaudella pelataan nyt sunnuntaina klo 16. Mielenkiinnolla odotamme, onko Paulin energiataso yhtä korkealla kuin viikko sitten. Jos näin on, Palloiluhallissa on lähes räjähdysvaara sunnuntaina. Kuortaneen suureen halliin kaikki se energia mahtui, mutta meidän saliimme ...
Yleisö saadaan varmasti lämpimäksi klo 11 alkavan miesten kakkosarjapelin ja klo 13 alkavan naisten kakkossarjapelin aikana.
A-Volleyn miesten edustusjoukkue pääsi tavoitteeseensa ensimmäisenä ykkössarjakautenaan. Sarjapaikka ensi talveksi tuli varmistettua jo ennen runkosarjan päättymistä. Siinä mielessä kaikki siis hyvin. Ikävämpikin puoli asiasta löytyy: Koska putoamiskarsinnat vältettiin, mutta ei ylletty nousukarsintoihin, tämä kausi päättyy joiltakin pelaajilta jo viikon kuluttua vieraskentällä Mäntässä.
Onneksi A-Volley on nuori joukkue. A-poikien SM-sarja jatkuu keväälle asti ja juuri saadun tiedon mukaan A-Volley on saanut järjestettäväkseen A-poikien SM-lopputurnauksen 25.-26.4. Meidän nuoret pelurimme siis saavat pelata tosissaan vielä lähes kolmen kuukauden ajan ja akaalainen lentopalloyleisö saa huhtikuun lopulla katsottavakseeen näyttävän 12 joukkueen turnauksen, joka pelataan sekä Monarilla että Viialan Palloiluhallissa. Pitkä tauko koettelee siten lähinnä niitä pelureita, jotka eivät enää ikänsä puolesta mahdu A-junnuihin (alle 22-vuotiaiden SM-turnauksesta toukokuun alussa ei ole vielä varmuutta).
Oheisesta linkistä saat lisätietoa suunnuntain vastustajasta. Ilmaisen lipun Korso-peliin voit noutaa Toijalan Tilitoimistosta. Ovelta lipun hinta on 5/2 e.
Lisätietoja: http://www.korsonveto.fi/lentopallo/miesten_1-sarja/joukkue/