Säännöt

Säännöt laadittu 20.05.2007
Päivitetty viimeksi 26.5.2021 (muutettu kesän 2020 spesifit kohdat yleispäteviksi)

Sarjat

Viikkokisat pelataan sekapeleinä niin, että lohkoissa voi olla kaikkien sukupuolten kaiken ikäisiä edustajia. Viikkokisoihin voivat osallistua myös juniorit, jotka saavat syötön verkon yli ison (8x8m) kentän takarajan takaa, ja pystyvät pelaamaan pallon kolmella kosketuksella verkon yli sujuvasti. 

Sekapeleissä miehet eivät saa torjua, eivätkä hyökätä hypystä kolmen metrin alueen sisäpuolella. Sääntö ei koske alle 16-vuotiaita miespuolisia junioreita, eikä lohkoja, joissa pelaa pelkkiä miehiä.

Kauden lopussa pelattaviin Viikkokisafinaaleihin eli Luttusen Valtias -turnauksessa voidaan pelata osallistujien aktiivisuudesta riippuen omat sarjat miehille, naisille ja junioreille. Tästä päättää A-Volleyn biitsijaosto kunakin vuonna erikseen, osallistujien toiveet huomioiden.

Pelisäännöt

Pelisääntöinä toimii beach volley:n viralliset säännöt. Näihin voi tutustua lentopalloliiton sivuilla. Näiden lisäksi viikkokisoissa noudatetaan Luttussääntöjä (ks. alla). Pelin aikana pelaavat pelaajat huolehtivat keskenään sääntöjen noudattamisesta, hyvässä hengessä. 

Verkon korkeus

Verkon korkeus on pääsääntöisesti naisten verkko (224 cm), mutta lohkoissa joissa on pelkkiä miespelaajia verkko voidaan säätää myös miesten korkeudelle (243 cm), mikäli tämä ei viivästytä muiden lohkojen pelejä.

Lohkojako

Lohkoihin jako tapahtuu vallitsevan rankingin perusteella klo 17.45. Ensimmäiseen osakilpailuun lohkojaot tehdään edellisen vuoden rankingin perusteella. Uudet osallistujat laitetaan listaan ilmoittautumisjärjestyksessä. 

Mikäli pelaajat ovat lohkoja jaettaessa tasapisteissä, rankkaus etenee seuraavasti:

1. Viimeisimmän osakilpailun pisteet.

2. Kuluvan kauden korkein pistemäärä.

3. Kuluvan kauden kaikkien osakilpailuiden summa.

4. Lähtöpisteet (edellisen vuoden ranking, uudet listan perään).

5. Arpa

Mikäli edellisenä vuonna ei ole pelattu viikkokisoja, kesän ensimmäisten kisojen lohkojaot tehdään ilmoittautumisjärjestyksessä. 

Ilmoittautuneet pelaajat jaetaan neljän pelaajan lohkoihin aloittaen ranking-listan kärkipäästä. Lohkot kirjoitetaan järjestyksessä suoraan tulospaperiin, johon merkitään myöhemmin myös otteluiden tulokset. Mikäli ilmoittautuneiden pelaajien määrä ei ole jaollinen 4:llä, pelataan viimeinen lohko 5, 6 tai 7 pelaajalla. Vaihtoehtoisesti vajaata lohkoa voi täydentää muiden lohkojen pelaajilla, jotta jokaiseen lohkoon saadaan 4 pelaajaa. Täytepelaajat eivät saa "ylimääräisestä" lohkostaan pisteitä.

Pelaajan itsensä tulee huolehtia siitä, että oma ilmoittautuminen on merkitty järjestäjän kilpailupaikalle tuomaan ranking-listaan määräaikaan mennessä. Ilmoittautuminen tapahtuu piirtämällä rasti (X) ranking-listalla oman nimensä eteen. Mikäli pelaajalla ei ole nimeä ranking-listalla (ensikertalaiset), tulee heidän kirjoittaa koko nimensä ranking-listan loppuun ja laittaa rasti (X) nimensä eteen.

Mikäli pelaaja tietää tulevansa minuutinkin myöhässä annettuun määräaikaan nähden, tästä tulee ilmoittaa kilpailun järjestäjälle puhelimitse. Myöhästyminen saa olla korkeintaan 15 minuuttia. 

Ilmoittamatta myöhästyvät pelaajat sijoitetaan ranking-sijoituksesta välittämättä saapumisjärjestyksessä viimeiseen lohkoon, mikäli sinne näin ollen saadaan neljä pelaajaa.

Pelisysteemi

Pelisysteemissä 4 pelaajan lohkoissa kaikki peliparikombinaatiot pelaavat kaikkia vastaan ottelun, eli jokaiselle pelaajalle tulee yhteensä kolme ottelua. Pelaajamäärillä 5, 6 ja 7 jokainen pelaaja pelaa 4 ottelua ennalta laaditun otteluohjelman mukaisesti. 

Pelipari vaihtuu lohkon jokaisessa ottelussa. Jokainen peli on yhden erän mittainen. Erät pelataan juoksevin pistein pääsääntöisesti 21 pisteeseen. Erissä pistekatto 21 pistettä.

Kenttätarve

Kenttätarve on karkeasti ottaen sellainen, että kullakin kentällä voi noin kolmen tunnin aikana peluuttaa kaksi lohkoa (vain lyhyet lyöntirullaukset lämmittelyksi, muutoin lämmittely on hoidettava kentän ulkopuolella). Toisin sanoen, yhden lohkon peluuttamiseen lämmittelyineen on hyvä varata 1,5 tuntia kenttäaikaa. Jos yhdellä kentällä peluutetaan kahta lohkoa, kannattaa lohkojen vuorotella kentän käyttöä.

Viikkokisafinaali

Viimeisen osakilpailun jälkeen järjestetään osallistujien aktiivisuudesta riippuen Luttusen Valtias -turnaus, eli viikkokisafinaali, jossa selviää kesän parhaat viikkokisapelaajat. 

Finaaliin pääsee mukaan maksimissaan 8 pelaajaa/sarja. Tarkempi pelisysteemi ja otteluohjelma julkaistaan myöhemmin. Tähän turnaukseen ilmoittaudutaan erikseen.

Luttussäännöt

Viikkokisoissa noudatetaan aina Luttussääntöjä. Muissa peleissä pelaajat sopivat asioista keskenään. Jos et ole 100% varma säännöistä kysy järjestäjiltä – älä tulkitse sääntöä itse.

Luttussääntö 1:
Joukkueen ensimmäinen kosketus otetaan kaikissa tapauksissa ja aina - kovalla kosketuksella.

Luttussääntö 2:
Sormilyöntipassissa ei ole tulkintalinjaa, joten myös epäpuhdas passi hyväksytään.

Luttussääntö 3:
Jos joukkue toimittaa pallon verkon toiselle puolelle sormilyönnillä (2 tai 1 kädellä) on se aina virhe.

Ottelutuloksen merkitseminen

Jokaisen ottelun jälkeen voittaneet pelaajat käyvät merkitsemässä järjestäjän tuomaan tuloslistaan ottelun tuloksen siten, että ottelun voittaneiden pelaajien sarakkeeseen merkitään luku, joka saadaan kun voittajan eräpisteistä (väh. 21) vähennetään tappion kärsineen eräpisteet. Ottelun hävinneiden pelaajien sarakkeeseen merkitään sama luku negatiivisena.

Esimerkiksi jos erä päättyi 21-18, saavat voittaneen joukkueen pelaajat kumpikin sarakkeeseensa merkinnän +3, ja hävinneet pelaajat -3. 

Mikäli tuloslistasta puuttuu tuloksia, jäävät kaikki kyseisen lohkon pelaajat ilman rankingpisteitä.

Kun viimeinen erä on pelattu ja pisteet merkitty, lasketaan kullekin pelaajalle merkintöjensä summa. Lohkon voittaa se pelaaja (tai voiton jakaa ne pelaajat), jonka summa on suurin. Muiden pelaajien sijoitukset jaetaan summien mukaisesti laskevassa järjestyksessä. 

Esimerkki tulospaperista (pisteiden määräytymisestä tarkemmin alla):

Lohko 1:

NIMI1.erä2.erä3.eräYHT.SijoitusPeruspisteet+/-PISTEET YHT.
Matti+3+1+4+81.30,1+0.420,5
Minna-3-1+402.29,1+019,1
Jarmo-3+1-4-64.28,1-0.316,8
Topi+3-1-4-23.27,1-0.118,0


Ranking-pisteiden jakaminen

Peruspisteet jaetaan jokaisessa lohkossa oheisen osallistujamäärään sidotun pistetaulukon mukaisesti. Peruspisteiden jakaminen suoritetaan siis perustuen pelaajan sijoitukseen lohkossaan. 


voittajatoinenkolmasneljäs
Lohko 130,129,128,127,1
Lohko 229,228,227,226,2
Lohko 328,327,326,325,3


Ja niin edelleen niin paljon kuin lohkoja riittää. (Huom. desimaali kasvaa aina yhdellä lohkoissa alaspäin mentäessä. Lohkossa kymmenen desimaali on nolla.)

Jos useampi pelaaja on sijoittunut lohkossaan samalle sijalle, saavat kyseiset pelaajat saman määrän peruspisteitä. Jos esimerkiksi ykköslohkossa kaksi pelaajaa sijoittuu toiseksi, saavat molemmat peruspisteitä 18,6 eli ykköslohkon sijojen kaksi ja kolme tuomien peruspisteiden keskiarvon verran.

Peruspisteiden lisäksi osakilpailusta jokaiselle pelaajalle jaettaviin ranking-pisteisiin otetaan huomioon ns. plus-miinus -vaikutin. Plus-miinus -vaikutin lasketaan yksinkertaisesti siten, että pelaajan kolmen ottelun tulossarakkeen summa kerrotaan kertoimella 0.05 ja tulos lisätään pelaajan peruspisteisiin. Huomaa, että summa voi olla myös negatiivinen, jolloin vaikutus on peruspisteitä vähentävä. Lohkoissa, joissa on 5, 6 tai 7 pelaajaa, pisteet suhteutetaan vastaamaan 4 pelaajan lohkojen pisteitä.

Ranking-tilanteen ylläpito ja laskeminen

Ranking-tilanne perustuu pelaajille laskettuihin yhteispisteisiin, joihin huomioidaan pelaajan kaksi viimeisintä pisteitä tuonutta osakilpailua. 

Viimeisen osakilpailun jälkeen lasketaan yhteen ranking-pisteet, johon otetaan mukaan kuusi parhaiten pisteitä tuonutta osakilpailua. 

Ranking-pisteiden mukaan laaditaan ilmoittautumisjärjestys Viikkokisafinaaliin, eli Luttusen Valtias -turnaukseen. Tähän turnaukseen voidaan järjestää erilliset sarjat miehille, naisille ja junioreille, mikäli osallistujia ja kiinnostusta riittää.