Miten minusta tuli Vuoden Palloilija
Uran alku ei ollut kovin lupaava: synnyin entisessä sikalassa, Salossa. Toki sikala oli saneerattu sairaalaksi, mutta traumahan siitä kuitenkin jäi. Elämäni alkuvihellyksen aikaan lääkäri katkaisi saparon.Itse asiassa taisin olla urheilu-urani huipulla tuolloin. Vuokraisäntämme nimi Salossa oli nimittäin Paavo Nurmi. Tällä Paavolla ei tosin ollut mitään tekemistä Paavo Suuren kanssa. Nimi vain sattui kohdalleen.Myöhemmin muutimme Loimaalle. Aivan niin - ei pidä ihmetellä, jos joskus vahingossa kannustan Hurrikaania. Yritän tietenkin olla niin iskulaista, niin iskulaista. Mutta joskus saattaa vähän lipsahtaa …Loimaalla pelasin muun muassa jalkapalloa Loimaan Palloseuran mustakeltaisissa väreissä. Hävisimme TPS:lle 0-8. Ehkä siinä olennaisin tuosta ajanjaksosta. Puolustajan tontilta pelin kokiessani en todellakaan tuntenut suurta ylpeyttä joukkueestamme.Muutaman suunnistuskisan juoksin Loimaan Jankon riveissä. Seuraottelu Punkalaitumen Kuntoa vastaan, armeijan partiosuunnistuskisa, joitakin iltarasteja Loimaalla, Tampereella ja Etelä-Pirkanmaalla – siinä tärkeimmät muistot rasteilta. Partiosuunnistuksessa juoksin minkä jaloistani pääsin Aimo Aallon perässä sysimustassa Säkylän yössä. Kura vaan lensi pään yli, kun rynnistimme pitkin metsäojia. Jos olisin tuolloin pudonnut Aimon kyydistä, harhailisin vieläkin Huovinrinteen maisemissa.Suunnistus ei koskaan tuonut menestystä. Suunnistustaidot sen sijaan ovat tuoneet kuuluisuutta pariin otteeseen. Viestinjuoksukisoissa Imatralla opastin joukkueemme kerran metsän halki oikopolkua urheilukentälle. Päädyimme kaatopaikalle. Armeijassa eksyin vihollisen leiriin ja jatkossa antoivat kompassiin mukaan aina jopa riu’ulle mennessäni.Hiihtäjänä edustin nuorten sarjoissa Pappisten Toivetta. Viestijoukkueen mukana jotakin tuli palkintokaappiin piirinmestaruuskisoista – muistaakseni. Yhtään en osannut hiihtää: Ojalan Timo potkaisi karkuun jokaisen töppärän päältä seuran mestaruushiihdoissa. Hienointa hiihtäjän taipaleellani oli se, että meillä oli jo tuolloin 1970-luvun puolivälissä Järviseltä mittatyönä tilatut muovisukset. Mutta eivät nekään itsestään liikkuneet.Nyt minulla on Norjan yhdistetyn joukkueessa hiihtäneen Trond Einar Eldenin käytetyt Madshusit. Eivätkä nekään kapulat liiku ilman lykkimistä mihinkään.Koripalloa pelasin keskikoulun joukkueessa Terveet Ympyrät –nimisessä koulujen välisessä sarjassa. Tosin muistaisin jo kansakoulussa käyneeni jonkin aikaa koripallokerhossa. Harjoittelu ei tässäkään lajissa tuonut menestystä. Onnistuin tekemään tasan yhden korin koko Terveet Ympyrät –sarjassa.Pisimpään olen harrastanut yleisurheilua. Ja urheilukentiltä on myös eniten menestystä. Muun muassa piirinmestaruuskisojen pronssia A-poikien pika-aidoista. Aitoa en osannut, mutta yhdellä jalkaa aitojen yli hyppien irtosi komea kolmas sija. Osallistujia oli tasan kolme.Joka tapauksessa yleisurheilukentillä kokeiltiin monia eri lajeja ja moniotteluitakin. Koskaan minusta ei urheilijaa tartanillekaan tullut. Mutta roikuinpahan mukana ja sain hyvän peruskunnon.Loimaan Leiskua olen aina pitänyt varsinaisesti omana seuranani. Neljätoistavuotiaasta aina armeijan yli yltänyt aktiivinen juoksuharrastus toi paljon kokemuksia ja ystäviä loppuelämäksi. Olen asunut pois Loimaalta jo kolmisenkymmentä vuotta, mutta maksan edelleen säännöllisesti Leiskun jäsenmaksun. Katson, että vähintään sen olen velkaa niille, jotka nuoruusvuosinani uhrasivat aikaansa meidän nuorten ohjaamiseen ja valmentamiseen.Loimaan Leiskun riveissä olen suorittanut myös lyhyen ja lennokkaan lentopallourani. Miesten viitossarjaa pelattiin ja minä istuin pääosin vaihtopenkillä.Lentopallouran kokemuksista pitää mainita Toijala Lentis ehkä noin kymmenenä vuonna ja Hämeenlinnassa joskus 1980-luvun alussa pelattu viikonlopun ulkoturnaus. Vettä satoi koko lauantain ja sunnuntain kuin Esterin sieltä – mutta hauskaa oli. Etenkin minulla, joka olin ainoa joukkueesta, jolla oli sunnuntaiaamulle kuivat pelivarusteet mukana.Afrikan työkomennusten aikana opettelin pelaamaan tennistä ja golfia. Yllätys, yllätys: kumpaakaan en ole oppinut. Nuoruusvuosien kestävyysharjoittelusta taisi lopulta olla hyötyä tuloksellisestikin. Voitin kerran ns. maratongolfkilpailussa rannekellon. Pelasimme yhteen menoon auringon noususta auringon laskuun, neljä täyttä kierrosta. Juhlallisin golfkokemus sijoittuu Keniaan, Kigalen kaupunkiin. Paikallinen herrasmiesseurue päästi kohteliaasti meidät suomalaiset avaamaan pelimme ennen heitä. Mahtava tunne tuli, kun siinä yleisön edessä löin maahan – maila poikki sillä seurauksella, että sen pää lensi pidemmälle kuin pallo.Keniassa kokeilimme kerran kolmetoistaottelua. Dartsista ja biljardista uinnin, tenniksen ja kehonrakennuksen jälkeen squashiin, golfiin, golfpallon pituuslyöntikilpailuun ja maastojuoksuun. Jossakin siellä väleissä pituushyppy, kuulantyöntö, penkkipunnerrus ja pöytätennis. Olisin pärjännyt moniottelussa ihan kohtuullisesti, mutta menin nurin viimeisessä lajissa, joka oli 100 metrin juoksu.Olen myös lentopallon Pohjoismaiden mestari. Suomi voitti Nairobissa järjestetyissä PM-kisoissa muut Pohjoismaat mennen tullen. Jalkapallossa meitä sitten pyöriteltiin samoin lukemin.Viitisentoista vuotta sitten hyödynsin nuorena hankkimani kestävyyspohjan ja kävin juoksemassa Tukholman maratonin. Mukavassa seurassa (ehkä 10 000 juoksijaa) ja vielä mukavamman yleisön edessä (ehkä 100 000 katsojaa) hommassa ei voinut epäonnistua. No, onhan noita juoksukilometrejäkin jo takana, parin maapallokierroksen verran.Nyt 50-vuotiaana normaaliin urheiluviikkooni kuuluu kerran lentopalloa, pari kertaa kuntosaliharjoittelua ja pari juoksulenkkiä. Välillä tarjontaa höystetään rullaluistelulla, hiihdolla, pyöräilyllä tai kävelyllä. Edelleenkään mitään en osaa kunnolla, mutta en anna sen häiritä. Ehkä joskus vielä löydän oman lajini!Oman urheilemisen lisäksi olen yrittänyt toimia urheiluseuroissa eri tehtävissä. Takana on juniorien urheilukoulun ohjausta, valmennushommia, eri velvollisuuksia jaostoissa, Leiskun rahastonhoitajan ja puheenjohtajan pestit, Kakamega Sports Culbin (Keniassa) golfin tasoitusvastaavan tehtävät, Leiskun ja Viialan Pyryn maratonkoulujen valmentajan vastuut, Viialan Pyryn puheenjohtajan posti, Viialan Valtin lähettäjäntehtävät ja A-Volleyn miesten joukkueen tiedotusvastaavan duuni ja sekatyömiehen rooli. Saattaa olla että joku unohtuikin, mutta sillä ei ole väliä. Tämä puoli urheilutaustastani olisi ehkä uusien tarinoiden paikka.Kaikesta edellä kerrotusta käy ehkä selkeästi ilmi, että Vuoden Palloilija –titteli ei välttämättä edellytä saajaltaan mahdottoman ansiokasta urheilu-uraa. Riittää, kunhan on aktiivinen ja yrittää niin sanotusti parastaan. Sitten vaan katsotaan, mihin se riittää!Kiitokset A-Volleyn johtokunnalle Vuoden Palloilija –tittelistä. Olen siitä ylpeä. Kaikki, jotka ovat lukeneet yllä olevan tekstin, ymmärtänevät seuraavan epäilyni: A-Volleyn johtokunta on alusta lähtien tiennyt, että pytty tulee vielä joskus minulle. Jos näin ei olisi, palkinnon nimeksi olisi todennäköisesti laitettu Vuoden
Lentopallolija.HarriPS. Kirjoitin yllä olevan tekstin lomareissulla. Sade yllätti meidät pyöräretkellä ja pysähdyimme kahvilaan. Totesin jonottaessani, että minulla oli ylläni Lepaa Golfin sadeasu, sen alla Viialan Valitin verryttelyasu ja sen alla A-Volleyn paita. Loimaan Leiskun tuulipuku oli hotellihuoneessa.