Lauantaina juhlitaan arvokkaasti
4.12.2008
East-Volley Savonlinnasta on ykkösessä sarjajohtaja Enonkosken Pyrinnön kanssa samoissa pisteissä. Itsenäisyyspäivänä East saapuu Viialan palloiluhalliin ja yrittää kartuttaa pistesaalistaan A-Volleyn kustannuksella. Eihän me nyt sitä sallita, eihän? Käydään kannustamassa omat voittoon. Peli alkaa klo 16. Isäntänä toimii PM-Kaluste Oy, jonka liikkeestä sieltä Viialan Keskuskadun varrelta (vastapäätä Nordeaa) voit noutaa itsellesi pääsylipun peliin.
A-Volley ja East-Volley kohtasivat toisensa jo lokakuussa Savonlinnassa. Tuolloin pelattiin ykkössarjan toista kierrosta, joten A-Volleyn juniorikaarti oli vielä melkoisen täpinöissään. Nyt on kokemusta jo karttunut ykkösen vauhdista ja viimeaikaiset pelit osoittavat, että pallo tottelee melko mukavasti.
Sarjakauden alussa A-Volleyn yksi syömähampaista, Aki Siimekselä oli vatsalihaksen repeämän vuoksi topilaana ja katseli East-pelin penkiltä. Kun Aki on nyt hyvässä vireessä ja huhut kertovat, että Iskusta on tulossa torjuntavoimaa verkolle, on Ristolla lisää vaihtoehtoja ja yleisöllä lupa odottaa tiukkaa taistelua itsenäisyyspäivän kunniaksi.