Koronatiedote

12.1.2022 klo 18

Pirkanmaan koronanyrkin ja aluehallintoviraston suosituksiin ja päätöksiin perustuen Akaan kaupunki on ohjeistanut seuroja siten, että lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminta on sallittua terveysturvallisesti toimien. Kilpailutoimintaa sen sijaan ei suositella toteutettavaksi tammikuun aikana.

A-Volley voi aloittaa junioreiden treenit terveysturvallisuutta noudattaen. Tammikuun aikana emme järjestä kilpailutoimintaa. Joukkueet voivat halutessaan omalla vastuulla osallistua muiden järjestämiin kilpailutapahtumiin, jotka ovat järjestetty rajoituksia ja suosituksia noudattaen.

Kaikki aikuisten toiminta sisätiloissa on keskeytetty 21.1.2022 asti.

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset
Aluehallintoviraston tiedote
Akaan kaupungin tiedote


10.1.2022 klo 15

Emme aloita junioreiden treenejä vielä, vaikka se tällä hetkellä voimassa olevien rajoitusten puitteissa olisikin mahdollista. Odotamme aluehallintoviraston päätöksen ministerityöryhmän esitykseen, jossa ehdotetaan rajoituksia lasten ja nuorten ryhmäharrastustoimintaan. 

Kaikki aikuisten toiminta sisätiloissa on keskeytetty 21.1.2022 asti.

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset


26.11.2021 klo 16.45

Muistathan, että osallistut A-Volleyn toimintaan vain terveenä ja huolehdit hyvästä käsihygieniasta.

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset

13.8.2021 klo 14.30

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmän viimeisimmät ohjeet ryhmäharrastustoimintaan:

Lapset ja nuoret

  • Harrastustoiminta voi jatkua oman ryhmän kesken lähikontakteilla.
  • Kilpailu- ja ottelutoiminta on sallittua.

Aikuiset

  • Ryhmäliikunta sekä ottelu- ja kilpailutoiminta sisä- ja ulkotiloissa voivat jatkua.
  • Sisätiloissa tulee välttää lähikontaktia.

Muistathan, että osallistut A-Volleyn toimintaan vain terveenä ja huolehdit hyvästä käsihygieniasta.

Pirkanmaalla on voimassa Aluehallintoviraston määräämät kokoontumisrajoitukset ajalla 5.8.-29.8. 

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset
Aluehallintoviraston tiedote

1.8.2021 klo 11.30

Tällä hetkellä Pirkanmaalla ei ole voimassa rajoituksia ryhmäharrastustoimintaan. Aikuiset, nuoret ja lapset voivat harjoitella lajinomaisesti ilman turvaväliä sekä sisällä että ulkona. Muistathan kuitenkin, että osallistut A-Volleyn toimintaan vain terveenä ja huolehdit hyvästä käsihygieniasta.

Huonontuneen pandemiatilanteen takia Pirkanmaalla tulee kuitenkin voimaan 5.8.-29.8. Aluehallintoviraston määräämät kokoontumisrajoitukset. 

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset
Aluehallintoviraston tiedote

15.6.2021 klo 11.00

A-Volleyn kaikki toiminta on nyt siirtynyt ulkotiloihin Akaan biitsikentille. Tällä hetkellä Pirkanmaalla ei ole kokoontumisiin liittyviä rajoituksia. Aikuiset, nuoret ja lapset voivat harjoitella lajinomaisesti ilman turvaväliä sekä sisällä että ulkona. 

Muistathan kuitenkin, että osallistut A-Volleyn toimintaan vain terveenä ja huolehdit hyvästä käsihygieniasta.

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset

7.6.2021 klo 12.30

A-Volleyn kaikki toiminta on nyt siirtynyt biitsikentille. Junioreilla ulkotiloissa harrastamiselle ei ole tällä hetkellä kokoontumisrajoituksia. Aikuisten joukkuelajeja voi harrastaa noudattaen 50 hlön kokoontumisrajoitusta. 

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset

25.5.2021 klo 20.30

Seuran viimeiset sisätreenit ovat huomenna Kylmäkosken koululla, jonka jälkeen kaikki toiminta siirtyy ulkotiloihin Akaan biitsikentille.

Junioreilla ulkotiloissa harrastamiselle ei ole tällä hetkellä kokoontumisrajoituksia. Aikuisten joukkuelajeja voi harrastaa noudattaen 50 hlön kokoontumisrajoitusta. 

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset

19.5.2021 klo 8.30

Junioreiden treenit jatkuvat sisätiloissa vielä toukokuussa seuraavasti (max. 20 hlöä):

  • TIISTAI: klo 17-18.30 Arvo Ylpön koulu / Pelivuoro (viimeinen kerta 18.5.)
  • KESKIVIIKKO: klo 17.30-18.30 Kylmäkosken koulu / Treenit (viimeinen kerta 26.5.)

Seuran juniorit voivat osallistua kaikkiin tarjolla oleviin treeneihin, kuten koko kaudella on voinut :)

Aikuisten joukkuelajeja voi ulkona harrastaa väljemmin eikä esimerkiksi joukkuepeleissä tarvitse noudattaa turvavälejä. Myös turnaukset ulkona ovat nyt mahdollisia.

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset

7.5.2021 klo 17.30

Junioreiden treenit jatkuvat sisätiloissa vielä rajoitusten (max. 10 hlöä) puitteissa toukokuussa seuraavasti:

  • TIISTAI: klo 17-18.30 Arvo Ylpön koulu / Pelivuoro
  • KESKIVIIKKO: klo 17.30-18.30 Kylmäkosken koulu / Treenit

Seuran juniorit voivat osallistua kaikkiin tarjolla oleviin treeneihin, kuten koko kaudella on voinut :)

Aikuisten toiminta on edelleen keskeytettynä.

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset

18.4.2021 klo 10

Uusien suositusten mukaan vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien ryhmäharrastustoiminta on mahdollista 19.4.2021 alkaen 10 henkilön ryhmäkokoa soveltamalla. Tämä tarkoittaa sitä, että A-Volleyn junioreiden treenit voivat jatkua tästä eteenpäin nuodattaen 10 hlön rajoitusta. Koululaisten sporttikerhot jatkuvat omina ryhminään. Tähän liittyvä tiedotus, organisointi, treeniaikojen mahdolliset muutokset ja osallistujien seuranta tapahtuu toimintaan ilmoittautuneiden sisäisellä tiedotuskanavalla.

Huom! Pappilan koulun saliremontin takia treeniajat- ja paikat ovat hieman muuttuneet, tässä junioreiden treenit:

  • MAANANTAI: klo 17.30-19 Monari
  • TIISTAI: klo 17-18.30 Arvo Ylpön koulu
  • KESKIVIIKKO: klo 17.30-18.30 Kylmäkosken koulu
  • PERJANTAI: klo 17.30-18.30 Toijalan yhteiskoulu

A-Volleyn kaikki aikuisten toiminta on edelleen keskeytettynä.

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset

30.3.2021 klo 16.45

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä on kokoontunut tänään ja päättänyt uusista suosituksista koronarajoituksiin. Suositusten mukaisesti A-Volleyn junioreiden treenien ja koululaisten sporttikerhojen taukoa jatketaan 18.4.2021 asti. Aikuisten toiminta on myös edelleen keskeytettynä. 

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset

16.3.2021 klo 16.00

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä on kokoontunut tänään ja antanut uudet suositukset koronatilanteen pahentuessa Pirkanmaalla. Tämä tarkoittaa sitä, että A-Volleyn junioreiden treenit ja koululaisten sporttikerhot laitetaan tauolle 5.4.2021 asti alkaen heti tänään 16.3. Aikuisten toiminta on myös edelleen keskeytettynä. 

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset

6.3.2021 klo 15.00

Uudet alueelliset koronalinjaukset astuvat voimaan 8. –28.3. myös Akaassa. Linjaukset eivät muuta tämänhetkistä A-Volleyn toimintaa, vaan A-Volleyn junioreiden treenit jatkuvat hiihtoloman jälkeen normaalisti ja aikuisten toiminta on edelleen keskeytettynä.  

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset
Akaan kaupungin tiedote 3.3.

17.2.2021 klo 9.00

Pirkanmaan koronapandemiaohjausryhmä on 16.2. lieventänyt lasten sisäliikuntaharrastusten kokoontumisrajoituksia siten, että vasta yli 12-vuotiaiden sisäliikuntaryhmät pitää toteuttaa korkeintaan kymmenen henkilön ryhmissä. Tämä tarkoittaa sitä, että A-Volleyn junioreiden treenit voivat jatkua tästä eteenpäin ilman 10 hlön rajoitusta. Lasten saattajien tulee jatkossakin pysyä pois sisätiloista. 

Aikuisten toiminta on edelleen keskeytettynä.

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset
Akaan kaupungin tiedote 16.2.

11.2.2021 klo 19.30

A-Volleyn junioreiden treenit jatkuvat edelleen enintään 10 hlön ryhmissä noudattaen annettuja koronaohjeistuksia. Aikuisten toiminta on edelleen keskeytettynä.

Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset

11.1.2020 klo 16.30

A-Volleyn junioriryhmät aloittavat toimintansa kokoontumisrajoitusten puitteissa tänään maanantaina 11.1. Treeneihin saa osallistua enintään 10 henkilöä. Tähän liittyvä tiedotus, organisointi, treeniaikojen mahdolliset muutokset ja osallistujien seuranta tapahtuu toimintaan ilmoittautuneiden sisäisellä tiedotuskanavalla, johon asianosaiset on luvitettu.

A-Volleyn kaikki aikuisten toiminta on edelleen keskeytettynä.

Akaan kaupungin tiedote 11.1.
Pirkanmaan koronavirustilanne ja suositukset

18.12.2020 klo 11.30

A-Volleyn kaikki toiminta sisätiloissa on keskeytetty 10.1.2021 asti. Keskeytys koskee sekä junioreiden ohjattuja harjoituksia että aikuisten toimintaa.

Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmä on 16.12. päättänyt, että Akaa noudattaa pandemiaohjausryhmän tuoreita suosituksia. Tästä syystä kaupungin omistamat julkiset sisäliikuntatilat, kuntosalit ja saunat on suljettu 10.1.2021 asti.

Akaan kaupungin tiedote 17.12.