Syyskauden tunnelmia

23.11.2022

Tässä A-Volleyn joukkueiden ja ryhmien tunnelmia syyskaudelta. Akaa Areena on nyt syksyn aikana tullut tutuksi niin treeni- kuin kotiturnauspaikkana ja puitteet ovat kyllä hienot. 

Sarjaan osallistuvia joukkueita voi seurata Lentopalloliiton tulospalvelusta


Pallokoulu

Pallokoulussa on harjoitellut 3-5 -vuotiaita lentopallosta innostuneita lapsia. Pienille palloilijoille on tullut tutuksi mm. ylä- ja alakautta heitto, käsisyöttö sekä sormilyönti. Myös polttopallo, temppuradat sekä pallojumppa ovat olleet syksyn suosikkeja.

F-junnut (Super- ja Tiikerisarja)

F-junnuissa on mukana parisenkymmentä innokasta lentistaipaleen alussa olevaa palloilijaa. Pelaavia joukkueita on muodostettu kahteen eri sarjaan yhteensä kolme. Sekä Super- että Tiikerisarjasta on tullut jo muutama voittokin ja harjoituksissa kaikki ovat olleet innokkaita oppimaan uutta. 

E-junnut/Kylmiksen ryhmä (tyttöjen Tiikerisarja)

E-junnut harjoittelivat alkukauden myös Akaa Areenalla Kylmäkosken salin ollessa koulun käytössä. Marraskuun alusta koitti paluu takaisin Kylmikselle. 

Ryhmässä treenailee viitisentoista junioria. Ikähaitari on suuri, mutta hirmu hyvällä hengellä ollaan mukana, ja ikä- ja kokoeroista huolimatta porukka treenaa tiiminä. Kehitystä on tapahtunut syksyn aikana huimasti niin pidempään pelanneilla kuin vasta aloittaneillakin.

Ryhmästä on saatu muodostettua myös E-tyttöjen joukkue Tiikerisarjaan.

D-juniorit/tytöt (aloittavat, tyttöjen Tiikerisarja)

Tänä syksynä saatiin seuraan myös D-ikäisten aloittava ryhmä, jossa lentikseen on päässyt mukaan matalalla kynnyksellä. Rohkeasti ryhmästä muodostui D-tyttöjen joukkue Tiikerisarjaan. Joukkueella on ollut jo 4 turnausta joukossa A-Volleyn historian ensimmäinen junioreiden kotiturnaus Akaa Areenalla.

D-juniorit/seka (poikien AM-sarja)

D-poikien aluemestaruussarjajoukkuueen syksy on mennyt hienosti. Uusi Akaa Areena tuntuu jo kotikentältä, ja aikaisempaa useampien harjoitusvuorojen ansiosta pelaajien kehitys on ollut syksyn aikana huimaa. Pelit ovat menneet hyvin. Edellisvuoteen verrattuna joukkueiden tasoerot ovat olleet paljon pienemmät, ja jokaisesta voitosta on joutunut taistelemaan kunnolla. Lisääntynyt harjoittelu näkyy hienosti peleissä varmuutena ja koko joukkueen yhteispelinä. Tästä on hyvä jatkaa kohti kevätkautta.